torstai 17. kesäkuuta 2010

Torstai 17.6. Tallinna - Helsinki

Aamiainen hotellilla ja pyörät laivaan. Hommat sujuu ripeästi molemmissa päissä ja laivamatka helsinkiin mennään aurinkoisissa merkeissä laivan kannella rupatellen. Itse saatan vielä kaksi hollantilaista pyöräilijää ulos helsingistä kohti Porvoota. Nyt kotosalla ja tavarat on purettu. Väsynyt mutta uutta kokemusta rikkaampi. Kiitos kaikille matkalaisille hienosta asenteesta vaikka päivät tällä ensimmäisellä reissulla vähän venähtivätkin.

Eka kertani Venäjällä osui hyvin yhteen mielikuvieni kanssa. Nikkel oli tosi kolkko paikka, Murmansk ihan miellyttävän oloinen, samoin Petroskoi, Pietarissa on vaikea suunnistaa ja Tullityöskentely kivikaudelta. Pääasia on kuitenkin, että ihmiset olivat miellyttäviä oikeastaan kaikkialla, missä heidän kanssa olin tekemisissä.
SH

Aamiainen ja laivaan. Ruhtinaallisen myöhäinen lähtö. Koneet käynnistyvät vasta kymmeneltä ja laiva yhdeltätoista. Molemmilla ryhmillä oli vähän perempi matka kuin minulla vaikka ei se minullakaan huono. Petroskoi ja Pietarhovi jäivät tosin ensi kertaan, mutta aina hyvä olla jotakin seuraavan kerran varalle. Ja josko se Kawan retaleen saisi vielä hengissä takaisin?


Kiitos jokaiselle vaiherikkaasta ja hauskasta matkasta… ja Jaakolle erityiskiitos tulkkaamisesta. Oli iso apu, että porukassa yksi venäjänkielen taitoinen. Ja kiitos, että kenenkään huumortaju ei pettänyt vaikka päivät vähän venyivät. Hyvää ajokautta Suomen kesään matlalaisillemme ja blogin lukijoille. Life is Now!

PR

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti